lauantai 23. marraskuuta 2013

Jotain minusta

Sain jo hetken aikaa sitten kahdesta blogista saman jouluisen haasteen. Kiitos siitä kuuluu niin Lasienkulille kuin Tule joulu kultainen -blogin pitäjälle. Haasteen kuului monta osiota, muiden haastamisesta, itsestä kertomiseen, kysymyksiin vastaamiseen sekä omien kysymysten keksimiseen. Tämä haaste on liikkunut nyt jo niin monessa blogissa, ettäa minä ajattelin vastailla vain minut haastaneiden keksimiin jouluisiin kysymyksiin ja näin kertoilla hieman enemmän itsestäni ja joulustani teille lukujoille.


Tässä ensin vastaukset Lasienkulin kysymyksiin:

1. Mikä on mielestäsi paras vuodenaika?
 Olen kyllä ehdottomasti syksyihminen, toisaalta alkukesän vihreyskin on ihanaa aikaa. 

2. Mitä toivot joulupukilta?
En ole kyllä tätä vielä ehtinyt kovin paljon pohdiskella. Ehkäpä uudet pyjaman housut, kameraan olisi myös hienoa saada uusi objektiivi ja paljon suklaata tietenkin (vaikka  fazer ei liköörikonvehteja jouluksi markkinoille saakaan).

3. Mitä mieltä olet siitä, että joulu tulee kauppoihin jo lokakuun alussa?
Lokakuu on mielestäni vähän liian aikaisin, marraskuun alustakin riittäisi.
 
4. Teetkö itse joululahjoja?
Aina silloin tällöin, useimmiten neulomalla.
 
5. Mikä on joulussa tärkeintä?
Perheen kanssa yhdessä oleminen ja muutaman päivän kestävä totaalinen rauhoittuminen kotiin.
 
6. Mikä on mielestäsi paras joululaulu?
Tonttu on ihana kappale, erityisesti Vesa-Matti Loirin esittämänä.
 
7. Pidätkö enemmän vaaleasta vai punaisesta glögistä? Vaiko sinisestä? ;)
Molemmista yhtä paljon, sinisestä en ole koskaan kuullutkaan :D

8. Oletko juonut jo tälle vuodelle glögiä?
Olen, jo monta tölkillistä.

9. Onko sinulla jotain perinnettä joulupäivälle?
Joulupäivä on sujunut yleensä rauhassa kotona, suklaasta ja muista jouluherkuista nauttien. Tapanina tavattiin kokoontua mummilaan lähisuvun kesken Tapaninpäivän kahveille. 

10. Porkkana- vai lanttulaatikko?
Porkkana, aivan ehdottomasti!
 
11. Kuuluuko maksalaatikko mielestäsi joulupöytään?
Ei ole meillä ikinä kuulunut.
 

Ja sitten Tule joulu kultainen -blogista saamiini kysymyksiin
1. Miten valmistaudut jouluun?
Kotiin ilmestyy muutamia joulukoristeita, lueskelen joululehtiä sekä -blogeja, leivon joulutorttuja sekä pipareita, ehkä myös piparkakkutalon. Glögiä kuluu joulun alla myös paljon. Joulunalla matkustan Itä-Suomeen lapsuuden kotiini, jossa nostetaan kuusi sisään ja valmistaudutaan joulun viettoon yhdessä perheen kanssa.
 
2. Ostatko joululahjoja? Kenelle?
 Ostan tai teen itse, mutta vain läheisimmille ihmisille.

3. Nautitko enemmän antamisesta vai saamisesta?
Lahjojen antamiseen liittyy aina mukavan jännittävä tunne.

4. Joululeivonnainen, josta pidät eniten?
Äidin taatelikakku

5. Teetkö joulusiivouksen vai luotatko joulun tuloon ilman siivousta?
Enpä kyllä siivoa joulun alla sen kummemmin kuin muutenkaan. Siistiä täytyy olla, mutta suursiivouksiin en rupea. Niinkuin joku on joskus todennut "siivoa kaapit jouluksi, jos aioit viettää joulusi kaapissa".

6. Joulun lempi tuoksusi?
Joulukuusi
 
7. Ketä viettää joulua kanssasi?
Oma perheeni
 
8. Mitä makuja jouluusi kuuluu?
Perinteisiä joulun ruokia: laatikoita, piirakoita, karjalanpaistia, kalaa, suklaata, luumua ja puuroa.

9. Joulu kotimaassa vai ulkomailla?
Kotimaassa ja kotona, en voisi ajatellakaan mitään muuta.

10. Onko teillä jouluna kuusi sisällä? Jos niin, niin millainen?
Tottakai on! Aito ja mahdollisimman tuuhea. 

11.  Mitkä asiat tekevät joulun?
Joulu syntyy perinteisistä tavoista, rauhallisesta ajasta perheen kanssa, joulukuusen tuoksusta, hyvästä ruoasta, kynttilöiden tunnelmasta ja aattoillan odottamisesta.

 
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
-A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti