keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19.12.

"Tässä pienessä aavetarinassa olen koettanut herättää henkiin erään ajatuksen haamun, jonka tarkoituksena ei suinkaan ole saattaa lukijoitani suuttumaan, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuunkaan. Kummitelkoon se heidän kodeissaan mukavalla tavalla, älköön yksikään heistä tahtoko sitä haudata."
-Charles Dickens-
Joulukuussa 1843


Kuten joku jo saattoi arvatakkin, kävin tänään katsomassa Tampereen teatterissa Saiturin Joulu-näytelmän. Näin jouluihmisenä odotin näytelmältä paljon, enkä todellakaan joutunut pettymään. Näytelmä oli upean taianomainen aina viimeistä piirtoa myöten. Lavastaja ja puvustaja olivat tehneet hyvää työtä, mutta kaiken kruunasi ehdottomasti Ilkka Heiskasen näyttelijäntyö Scroogena. Suosittelen!



"Scrooge oli enemmän kuin sanansa mittainen mies. Hän toteutti kaikki lupauksensa ja teki vielä paljon muutakin. Hänestä tuli niin hyvä ystävä, isäntä ja ihminen, että koko kaupungista ei löytynyt hänen veroistaan, eikä löytynyt mistään muustakaan kaupungista, kylästä tai kauppalasta koko hyvässä maailmassa."

Kaikki kuvat lainattu täältä.

Voi sitä joulun taikaa!
-A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti