Tänään on juhlittu Luciaa, valon tuojaa. Lucian päivää on meillä Suomessa
vietetty aina 1930- luvulta lähtien. Vuonna 1950 Hufvudstadsbladetin aloitteesta valittiin ensimmäistä kertaa Lucia-neito ja järjestettiin rahakeräys. Tämän vuoden Valon tuojaksi on valittu Julia Hanhikoski, joka kruunattiin Luciaksi muutama tunti sitten Helsingin Tuomiokirkossa. Ehkä vielä joku vuosi pääsen itsekin katsomaan Lucia-kulkuetta.
Kuva lainattu täältä |
Alkujaan Pyhän Lucian,
sisilialaisen marttyyrin, muistopäivä tuli Suomeen Ruotsista, missä
päivää juhlistettiin jo 1700-luvulla kartanoissa ja pappiloissa. Lucian
päivän toivat Suomeen ruotsinkielisten emäntäkoulujen
ruotsalaissyntyiset opettajat. Vähitellen juhlapäivän vietto levisi
oppilaiden perheisiin ja sitä kautta muuallekin. Ruotsissa ensimmäiset
Lucia-äänestykset ja kulkueet järjestettiin jo 1920- luvulla. Sotien jälkeen
Lucia-äänestyksistä ja -kulkuesta tuli Suomessakin hyväntekeväisyystapahtumia, joita
järjestettiin ympäri maata.
Kuva lainattu täältä |
Legendan mukaan Lucia
surmattiin, kun tämä kieltäytyi luopumasta uskostaan. Toisen version
mukaan Lucia uhrasi silmänsä ja lähetti ne kosijalleen, joka oli niihin
kovin ihastunut. Neitsyt Maria antoi Lucialle uudet silmät, näin
Luciasta tuli näkövammaisten ja sokeiden suojelija.
Lucia-neidon puku on puhtaan
valkoinen, lukuun ottamatta punaista vyötä, joka muistuttaa
marttyyrikohtalosta. Hiuksillaan hän kantaa puolukkaseppelettä, jossa on
seitsemän kynttilää. Tämä valon lähettiläs kantaa kynttilää myös
kädessään ja laulaa sävelmää Pyhä Lucia.
Tunnelmallista iltaa
-A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti