perjantai 11. marraskuuta 2011

Vielä aika monta yötä jouluun on

Kävimme tänään ystäväni kanssa päiväkävelyllä Ikeassa. Mitään sen kummempaa ostamista ei kummallakaan ollut, mutta jotain pientä ja jouluista tarttui silti mukaan. Kauniita kattauksia ja jouluisia tunnelmia oli mukava katsella ja keräillä vinkkejä myös omaan sisustukseen.
Ikean ostosten lisäksi kotiin pääsi tänään myös ensimmäinen joulukalenteri. Partiolaisten adventtikalenteri kuuluu jouluuni kuten manteli puuroon. 


Tiesittekö muuten, että ensimmäisen joulukalenterin keksi eräs saksalais äiti, 1880- luvulla, lievittääkseen poikansa kuumeista joulunodotusta. Parikymmentä vuotta myöhemmin samainen poika, painotalon osakas Gerhard Lang, ideoi maailman ensimmäisen painetun adventtikalenterin. Kyseiseen kalenteriin kuului kaksi erillistä arkkia. Toisessa arkissa oli yksi jouluaiheinen kuva kullekin päivälle. Kuvat leikattiin vuorollaan irti ja liimattiin kiinni toiseen arkkiin, niille merkityille paikoille. 
1920-luvulla Lang kehitteli kalenterin, jossa oli avattavat luukut. Suomessa joulukalenterituotanto alkoi juurikin partioliikkeen ansiosta 1930-luvulla. 

Viikonlopun kunniaksi päätin tutkailla myös Alkon glögivalikoimaa. Runsaudenpula iski, mutta lopulta päädyin lignell & piispasen Loimu 2011 vuosikerta glögiin. Saas nähdä onnistuiko valintani, vai mentiikö tässä ihan metsään.

Olkipukki on Ikean tuomisia.
Mukavaa iltaa!
-A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti