maanantai 28. marraskuuta 2011

Adventti

Joulukauden on avannut jo 1800- luvun lopulta lähtien ensimmäinen adventti eli sunnuntai, joka osuu lähimmäksi marraskuun viimeistä päivää. Juhlan nimi on lainattu latinan sanasta adventus, joka tarkoittaa saapumista. Kirkoissa Hoosianna-hymnin laulaminen kuuluu ensimmäisen adventin tärkeimpiin ohjelmanumeroihin. Hymnin sanoissa kerrotaan ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumitekstin tapahtumista. 
Tapa sytyttää kynttilöitä adventtisunnuntaisin on puolestaan lähtöisin Saksasta ja kulkeitunut meille tänne Suomeen joko suoraan tai Ruotsin kautta.


Minulla ensimmäinen adventti kului eilen melko pitkälti junassa istuen. Kotiin päästyäni ensimmäinen tehtvä oli kaivella adventtikynttelikkö kaapin kätköistä ja kiinnittää kalenterit keittiönkaapinoveen. Ja ensimmäisen luukunhan sai adventtikalenterista jo avatakkin.




Loppuun vielä joulunajan tee-vinkki. Tontun toive -teessä maistuu ihanasti kaneli, neilikka, inkivääri ja appelsiini.


Mukavaa alkuviikkoa!
-A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti