sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Havutähti ja sitruksia


Kauppojen hevi-osastot pullistelevat ihania sitruksia joulun lähestyessä. Klementiinit ja satsumat ovat loistavia eväitä töissä, mutta myös kauniita kulhossa. Limet ja appelsiinit leikkasin siivuiksi ja kuivasin koristeiksi. 



Kuivasin siivuja aluksi uunissa miedolla lämmöllä useamman tunnin ja jätin sitten huoneenlämpöön kuivumaan. Limet kuivuivat nopeasti, mutta appelsiinit leikkasin varmaankin liian paksuiksi siivuiksi, sillä niiden kuivuminen tuntui kestävän ikuisuuden. 


Aamulenkin saaliina läheiseltä hakkuualueelta oli kassillinen havuja. Oksat vääntyivät tällä kertaa kranssin sijaan havutähdeksi. Yksi ohje tähteen löytyy täältä. Itse en tehnyt erillistä kehikkoa kepeistä, vaan sommittelin ja sidoin aluksi pitkät oksat tähden muotoon. Sitten vain lisää oksia rautalankaa kieputellen kiinni ja lopuksi vielä juuttinarulla viimeistely.


Ensimmäiset kuivuneet appelsiinisiivut asettelin tähdestä yli jääneiden havujen kanssa takanreunalle yhdessä käpyjen kanssa. Asetelmasta leijaileva tuoksu on ihana! 



Ensilunta odotellessa.
-A

5 kommenttia:

  1. Ihanat koristelut! Tuoksun voi aavistella. 👃🏻🍊

    VastaaPoista
  2. Yksinkertainen on aina kaunista. Ei liikaa krumeluureja. Hienosti sait tehtyä tähden mallin. 😍

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo havuista tehty tähti:) Voi, että kun itse ennättäisi tehdä tällaisen myös.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) Tähti oli lopulta yllättävän simppeli tehdä, kun rungon sai kasaan.

    VastaaPoista