maanantai 17. lokakuuta 2016

Ensilumi Joulupukin mailla







Leppoisaa syyslomaa
-A

tiistai 11. lokakuuta 2016

Hieman taikaa

Päivän piristykseksi postilaatikkoon kolahti tänään Taika-lehden joulunumero. Jo kannessa minua viehättivät luonnonmateriaalit ja vanhat kirjansivut.


Lisää luonnonmateriaaleja löytyi lehden sivuilta. Nuo puolukanlehdet ovat kyllä kokeilemisen arvoisia. Etenkin tuo lehdillä päällystetty pallo on mielestäni kivan näköinen. Täytyy testata, jos ei tänä jouluna, niin sitten seuraavana. 


Myös huopaideat miellyttivät silmää. Harmaata kierrätyshuopaa ja vähän valkoista viereen, ei niillä eväillä voi täysin metsään mennä. Täytyy yrittää vaikka marraskuun kässämessuilta etsiskellä sopivaa huopaa glögikasseihin. Kanelitankoja olen miettinyt useampana vuonna, että mitä kivaa niistä keksisi. Lehti tarjoili tähän pulmaan muutaman idean. Kanelitankoja näytti olevan edullisesti ainakin Tigerin maustehyllyssä. Tähtianikset ovat myös ihania, niin ulkonäöltään kuin maultaan. Kanelikranssi voisi mukavan näköinen valkoista seinää vasten.


Muutama mukava idea löytyi myös töihin. Taidamme Nopolan tyttöjen lisäksi seurata joulukuun etenemistä tonttujen lakkeja ja pukkien partoja lyhentämällä.

Nuhaisin terveisin
-A

maanantai 10. lokakuuta 2016

Sairasvuoteella

Flunssa kaatoi sohvanpohjalle ja lääkäri määräsi sairaslomaa. Tylsyyttä vastaan on tänään taisteltu joululeffojen ja sytykeruusujen värkkäilyn avulla. Seuraa piti sohvan vierellä uskollisesti myös koirapoikamme. 



Yksin kotona-leffat ovat kuuluneet syksyyni lähes niin kauan kuin muistan. Mutta vain ensimmäinen ja tuo tänään katsomani kakkososa. Ne ovat ne oikeat ja alkuperäiset, muista jatko-osista en niin välitä. How The Grinch  Stole Christmas on jäänyt minulta kokonaan katsomatta ja tänään päätin korjata aukon jouluelokuvasivistyksessäni. Mrs Grinch ei kuitenkaan ollut oikein minun makuuni. Huomenna jatkuu pötköttely ja katsottujen sekä katsomattomien joululeffojen maraton. 

 
 
Ehdottomia jouluelokuvasuosikkejani ovat:
  • Holiday
  • Rakkautta vain
  • Saiturin joulu
  • Napapiirin pikajuna
  • Joulupukki ja noitarumpu
  • Myös Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä on varsin ihastuttava. Sitä aiomme katsoa tänä jouluna luokassa joulukalenterin tapaan. 
Ehkäpä löydän huomenna uuden lempparin listaani. Mitkä ovat sinun leffasuosikkejasi?  

Leppoisaa iltaa toivottelee
-A

 


lauantai 8. lokakuuta 2016

Jotain punaista

Viikonlopun alkupuolisko on mennyt tällä suunnalla sairastellessa ja hieman myös shoppaillessa. Pieni flunssa ei saanut tänään haitata, sillä suunnaksi täytyi ottaa Turku. Samalla reissulla stopattiin Humppilassa sekä Paimiossa. Ihan tyhjin käsin ei kotimatkalle päästy.


Paimiossa sijaitsevasta ihanasta sisustuskauppa Adalmiinan Helmestä lähti mukaan uusia palloja Happy Lightsiin vaihdettavaksi. Pienoinen pettymys oli, ettei kaupassa vielä juurikaan näkynyt joulujuttuja, mutta ehkä olin vain AIVAN liian ajoissa liikkeellä... Hurmaava paikka joka tapauksessa. Humppilasta sen sijaan löytyi jo jotain jouluistakin. Kaisa ja Aleksi Kuokan 24 askelta jouluun on juuri sopivaa iltalukemista tulevalle syyslomalle. Iittalan myymälästä löytyi puolestaan tämän vuoden joulupallo. Siinä seikkailevat tänä jouluna Oiva Toikan suunnittelemat linnut.  Aikaisemmin tällä viikolla kotiin päätyivät myös pöytäliinat H&M Home:sta sekä muutama jouluinen nauha Tigerista. Myös Ikeassa poiketessa siilmiini osui jo jotain punaista. 


 Mikä mahtaa olla sinun suosikki liikkeesi joulun alla?

-A

tiistai 4. lokakuuta 2016

Joulusukka

Joulusukat takan reunalla mielletään varsin amerikkalaiseksi touhuksi, mutta uusi koti ja etenkin tuo vieressä jököttävä takan reunus lähes pakottavat suunnittelemaan omia sukkia. Ajatuksissa olisi neulotut joulusukat, mutta saas nähdä, mitä saan aikaan. Tässä muutama kaunis inspiraatiokuva teillekin.

Kuva täältä.

Kuva täältä.
Kuva täältä.
Kuva täältä.
 Yllä olevat sukat ovat yksinkertaisen kauniita, toisaalta taas...

Kuva täältä.
Kuva täältä.
... miksei hieman enemmän kuvioita. 

Punainen ja valkoinen toimivat hyvin yhdessä. Mutta olisivatkohan harmaan sävyt sittenkin se kaikista omin juttu?

Kuva täältä.
Kuva täältä.


Jään pohtimaan asiaa..

-A

maanantai 3. lokakuuta 2016

Lokakuun pulla

Lokakuun saapui kuin varkain. Vielä hetki sitten ulkona oli lämmin ja elettiin syyskuuta, tänään aamulla töihin lähtiessä saikin jo skraapata jäitä pois tuulilasista. Ei sillä että valittaisin, ei suinkaan. Lämpiminä syyspäivinä olen kaivannut näitä kirpeitä aamuja ja kuuraista maata. 


Syksyn aikana kauppoihin ilmestyy jälleen talven kausituotteet. Ensimmäisenä niistä bongasin Valion luumu-kanelirahkan. Tämä on ollut suosikkini jo vuosien ajan. Tällä kertaa rahka päätyi pullan päälle, kutsuttakoon näitä siis lokakuun pulliksi. Kuka voi vielä väittää, että rahkapullat kuuluvat vain pääsiäiseen?



Mukavaa iltaa!
-A